Self Love - Leenan kotihoitovinkit

Photo by Content Pixie on Unsplash

Photo by Content Pixie on Unsplash

Muistatko hemmotella itseäsi tarpeeksi? Tässä omat kotihoito vinkkini, jotka piristävät mieltä ja saavat ihoni ja oloni hehkumaan.

Vietän kotihoitopäivää aina sunnuntaisin. Teen kevyet kasvonaamiot, kuorinnat, kynsihuollot sekä pedikyyrit aina tarpeen mukaan. Nyt kun koronan takia hoitoihin on ollut vaikea päästä, on kotihoitojen tärkeys kasvanut ja sen seurauksena on jotain uuttakin tullut opittua! Löysin YouTubesta kasvojoogan ”Hyvä olla sisäisesti ja ulkoisesti- Kasvojooga”, jonka ohjeita olen noudattanut lähes päivittäin. Aluksi kasvolihakset kipeytyivät päivittäisestä jumpasta, mutta nyt ihailen sen ansiosta kiinteytynyttä leukalinjaani. Iso suositus! Kaikista hoidoista olen eniten kaivannut kunnon pedikyyriä, mutta siihenkin löysin lopulta helppokäyttöisen laitteen, jonka avulla sain poistettua kaikki kovettumat jalkapohjista. Pieni hemmotteluhetki päivässä, tai kerran viikossa, kohentaa kummasti mieltä. Ja aion jatkaa samaa rataa myös pandemian jälkeen! 

JOKA PÄIVÄ

Olen aloittanut, pitkän tauon jälkeen, kokovartalon kuivaharjauksen uudestaan. Siihen tarvitsee harjan, joka tuntuu miellyttävältä iholla. Harja ei saa olla liian kova. Harjauksen pitää tuntua, mutta se ei saa missään nimessä sattua. Itse käytän Ecotoolsin pyöreää harjaa. Harjan muodolla ei ole väliä, kunhan se tuntuu hyvältä ja kätevältä kädessä. Aloitan kuivaharjauksen aina jaloista ja harjaan alhaalta ylöspäin, sydämeen päin,pyörivin liikkein. Harjaan noin 30 sekuntia per raaja, eli nilkasta polveen, polvesta reiteen jne. Koko kropan kuivaharjaukseen saan kulumaan aikaa noin 5 minuuttia. Kuivaharjaus poistaa kuolleen ihosolukon, edistää verenkiertoa, vähentää turvotusta ja säännöllisesti tehtynä poistaa selluliittia sekä kuona-aineita. Ihosta tulee sileä. Voiteet imeytyvät paremmin ja ihon sävy on kirkkaampi. Ensimmäisen harjauksen jälkeen olin punainen, kuin keitetty rapu, mutta se laantui nopeasti ja nyt ihokin on jo tottunut käsittelyyn, eikä punoita enää harjauksen jälkeen. Pienellä vaivalla saat tuloksia aikaan. Ecotools Dry Brush 8,50 e Ruohonjuuri ja Stockmann.

Photo by Diana Akhmetianova on Unsplash

Photo by Diana Akhmetianova on Unsplash

Elizabeth Arden_White Tea_ Mandarin Blossom_Pure Indulgence Body Cream.jpg
mielstyle-EPH-Hilla-rauhoittava-vartaloseerumi.jpg

Päivittäisessä käytössä suosin vartalovoidetta, joka imeytyy nopeasti, eikä jätä kalvon tunnetta iholle. Oma suosikkini löytyy Elizabeth Ardenilta. Sarjaan tuli jokin aika sitten uusi tuoksu White Tea Body Cream. Voide on purkissa, josta sitä on helppo ottaa ja se on erittäin riittoisa. 400ml / 35,90 e, Stockmann. Ekopharman Hilla, on miedosti tuoksuva ja rauhoittava vartaloseerumi, jota voin lämpimästi suositella levitettäväksi iholle esimerkiksi karvanpoiston jälkeen. Se on myös oiva After-Sun tuote rauhoittamaan ihoa auringonoton jälkeen. Rauhoittava vartaloseerumi imeytyy nopeasti ja sitoo hyvin kosteutta. Se sopii herkälle, sekä kuivalle iholle. Itse käytän seerumia voiteen alla. 250ml / 24,90 e.

FLOW Honey Milk Facial Soap 1.jpg
FLOW Body Polish Cocolemon 1.jpg
Screenshot_20200602-160323_Gallery.jpg

En olisi koskaan uskonut, että tulen joku päivä pesemään kasvoni saippualla! Näin on kuitenkin päässyt käymään. Pesen nykyään aamuisin kasvot Flow Cosmetics Honey Milk- luksus kasvosaippualla. Luomukasviöljyistä valmistettu ylellinen kasvosaippua sopii herkälle iholle. Sen vaahto on kermainen, eikä se kuivata ihoa. 65g / 18 e.  

KERRAN VIIKOSSA

Kuorin vartalon kerran viikossa Flow Cosmetics Cocolemon- aromaterapeuttisella vartalokuorinta voiteella. Tuote sopii hyvin atooppiselle ja kuivalle iholle. Tuoksu on sitruunainen ja siten mieltä virkistävä. Rakeinen koostumus kuorii ja tekee ihosta silkkisen. Tuntuu kuin olisin thaimaalaisessa spassa. Nyt kun ilmat lämpenevät haluaisin myös muistuttaa vartalon kuorinnan tärkeydestä ennen kuin käytät itseruskettavia tuotteita. Kuorinnan avulla saat tasaisemman lopputuloksen. 200ml / 27 e.

Kuorinnan jälkeen käytän mielelläni paksumpaa vartalovoidetta, kuten esimerkiksi Weledan Skin Food Body Butter- voidetta. Kuorinnan jälkeen ihoon imeytyy helposti paksumpikin voide, joka pitää kosteuden pidempään. Skin Food Body Butterissa yhdistyvät appelsiinin ja sitruunan tuoksut. Tuote on purkissa joten sitä on helppo käyttää. 150ml / 22,95 e. Saatavuus: Sokos, Stockmann, Ruohonjuuri, apteekit ja ekokaupat kautta maan.

KASVONAAMIOT

Levitän kasvonaamion yleensä iltaisin ja teen itselleni jalkahoidon sen vaikutuksen aikana. Kasvonaamioiden suhteen olen melko ”kaikkiruokainen”. Käytän erilaisia naamioita kosteuttamaan, kiinteyttämään ja rauhoittamaan ihoa aina tarpeen mukaan ja niin usein kuin siltä tuntuu. ”Tehokkaat kasvonaamiot kotikäyttöön” jutussamme on lisää tietoa erilaisista kasvonaamioista.

Unna Nordic - Paju group.jpg
FLOW Strawberry Milk Mask 1.jpg

Iho olisi hyvä kuoria aina ennen kasvonaamion levittämistä. Naamion vaikutus on tehokkaampi, kun kuollut ihosolukko on ensin poistettu. Kuorin kasvot Unna Nordic Paju Turve-hiili-bambukuorinnalla. Voide on mustaa ja sen rakeet ovat pienen pieniä. Hieron tuotteen hellävaraisesti kasvoille ja annan vaikuttaa muutaman minuutin ennen huuhtelua. Ihosta tulee uskomattoman pehmeä ja silkkinen. Ei lainkaan kuiva. Tätä tuotetta käyttäisin joka päivä, jos voisin, mutta kuiva ihoni kestää kuorintaa enintään kerran viikossa. Bambukuorinta sopii kaikille ihotyypeille. Monille tulee kuorinnan yhteydessä halu hangata kasvoja voimakkaasti, liian rakeisella kuorinnalla, jolloin iho rikkoutuu, yleensä nenän vierestä ja varresta. Eli muista olla erityisen hellä rakeiden ja kuorinnan kanssa. 50ml / 38 e.

Kasvonaamioista, uusi ehdoton lempituotteeni on Flow Cosmetics Strawberry Milk Mask with Hyaluronic Acid- jauhe, joka on kuorinnan ja maskin yhdistelmä. Kasvonaamio kirkastaa väsynyttä ja kuivaa ihoa. Se ravitsee ja puhdistaa hellästi, tekee ihosta nuorekkaan ja hehkuvan. Säännöllisesti käytettynä naamio parantaa ihon kosteustasapainoa, kiinteyttää ja kirkastaa. Tällä tuotteella saat välittömästi sileämmän ihon. Strawberry Milk Mask on 100% luonnollinen ja säilöntäaineeton ja sitä on helppo käyttää. Sekoita 2tl jauhetta ja 1-2 tl vettä ja anna vaikuttaa 10 minuutin ajan. Älä levitä tuotetta silmänympärysiholle. 120 g/ 38 e.

Screenshot_20200602-160333_Gallery.jpg

Mossan Vitamin Cocktail Yönaamio on monivaikutteinen kasvonaamion ja yövoiteen yhdistelmä. Voit käyttää tuotetta yövoiteena tai pikakaunistavana naamiona, kun ihosi tarvitsee lisäenergiaa. Voide sisältää 8 eri kasviuutetta, hyaluronihappoa sekä C- ja E-vitamiinia. Ravitsee, rauhoittaa, uudistaa ihoa ja kosteuttaa. Oikea hybridivoide! 60ml / 18,90 e.

KUN IHOSI TARVITSEE JOTAIN EXTRAA

Kun tarvitset energisoivaa, ravitsevaa ja intensiivistä hoitoa silottavalla vaikutuksella valitse Weledan Wild Rose 7 Day Treatment ampulli setti. Tuote sopii kaikille ihotyypeille paitsi akneiholle. Sisältää ruusunmarjansiemenöljyä, A-vitamiinia, manteli-, jojoba-, iltahelokki- ja persikkaöljyä. Ihoa uudistava ja energisoiva vaikutus. Kuurin jälkeen ihoni tuntui ravitulta ja juonteet pehmenivät. Suosittelen kuuria lämpimästi, silloin kun kaipaat jotain extraa ihollesi. 7 ampullin setti 23,95 e. Saatavuus: Stockmann, Sokos, Ruohonjuuri, Life, sekä useat terveys painotteiset liikkeet ja verkkokaupat.

mielstyle-wr_capsules_-2-1+(1).jpg
Unna Nordic - Varpu group.jpg

Unnan Nordic Renewing Toner Varpu on uudistava hoitovesi, joka sisältää runsaasti ihon puolustuskykyä tukevia prebiootteja sekä fermentoitua granaattiomenauutetta, jotka molemmat tukevat ihon omia toimintoja. Tuote sisältää myös antioksidanttisia ja juonteita tasoittavia ominaisuuksia. Minulta kysytään usein mikä on hoitoveden ja kasvoveden ero. Hoitovesi poikkeaa kasvovedestä siten, että hoitovesi annostellaan käden kautta kasvoille ja taputellaan iholle, sitä ei huuhdella pois. Hoitovesi on kosteutuksen ensimmäinen askel. Hoitovesi lisää kosteutta ja tehostaa seerumien ja voiteiden tehoa. Hoitovesi on ollut osa ihonhoitorutiiniani jo vuosien ajan. 100ml /29 e.

Rakastan kasvosuihkeita. Olen niiden suurkuluttaja. Kasvosuihke kulkee aina mukana käsilaukussa. Suihkautan sitä meikin alle ja meikin päälle lisäkosteuttamaan kasvoja erityisesti talvella. Kesä kuumalla kasvosuihke raikastaa. Rakastan, rakastan, rakastan….

Atopik Anti-Age Tehokosteuttava Kasvosuihke on hienojakoinen, ylellinen kasvosuihke, joka sisältää ihoa kosteuttavaa antioksidanttista mustikkauutetta, sekä ihoa täyteläistävää hyaluronihappoa. Prebiootit tukevat ihon suojakerrosta. Sopii kaikille ihotyypeille. 50ml / 19,50 e. Saatavuus: apteekit kautta maan.

milestyle-atopik_anti-age_tehokosteuttava_kasvosuihke.jpg
Unna Nordic - Taimi group.jpg

Vielä on mainittava Unnan Taimi C-vitamiini kuuri. Tuote on jauhe, johon lisätään vesi. Sen jälkeen se säilyy 6 viikkoa eli tuote tulee käyttää kuurina. C-vitamiini kirkastaa ja antaa lisäenergiaa iholle. Ihon sameus katoaa. Tämä tuote aktivoi kollageenin tuotantoa eli se on vanhenevan ihon ”must have” tuote. Käytetään aamuin ja illoin, ennen kosteusvoidetta. 20ml /51 e.

HELPPOHOITOISET LAITTEET KOTIKÄYTTÖÖN

REMINGTONIN Smooth & Silky Ultimate Facial Hair Kit on mahtava laite, joka toimittaa epilaattorin kasvoharjan ja kasvohierojan virkaa. Epilaattorilla voit trimmata kulmakarvasi, poistaa lyhyimmätkin ihokarvat kasvoilta, leuasta, ylähuulesta ja otsasta, jopa neljäksi viikoksi. Kasvoharjalla tehty ihonpuhdistus on huomattavasti tehokkaampi, kuin käsin tehty. Iho tuntuu harjauksen jälkeen puhtaalta ja itse harja on todella pehmeä ja mukavan tuntuinen. Hierontarullat rentouttavat ja elvyttävät ihoa. Laitteen käyttö on nautinnollista ja helppoa. Paristokäyttöinen. 59,95 e. Kuluttajatiedot: www.remington-europe.com 

Hoidatan jalkojani usein kovettumien takia. REMINGTON Reveal Manicure & Pedicure Set Pro Collectionin avulla opin vihdoin hoitamaan jalkani kyllin hyvin myös itse! Kyseessä on 12-osainen manikyyri-pedikyyri setti, jota on helppo käyttää. Laitteessa on kaikki mitä tarvitset jalkojenhoitoa varten ja sen eri päitä on helppo vaihtaa ja puhdistaa. Laitteen ergonominen muotoilu takaa sen, että laite tuntuu hyvältä kädessä. Pyörimissuunnan voi vaihtaa vasemmalta oikealle ja pyörimisnopeuksia on kaksi. Tämä laite ilahdutti helppokäyttöisyydellään ja lopputulos oli mieluisa. Laitteessa on LED-valo ja se on verkkokäyttöinen. 59,95 e.

Photo by Content Pixie on Unsplash

Photo by Content Pixie on Unsplash

Siinä olivat tämän hetkiset kotihoito vinkkini, jotka halusin jakaa kanssasi. Toivon, että niistä on sinulle iloa.

Teksti Leena Waggoner



Mile-Style