My language is fashion

Helsingin yli on tänä kesänä pyyhkäissyt ruotsalaisen Svenskt Tennin invaasio, joka on nähtävissä pop-up shopin muodossa Stockmannilla ja näyttelynä niin Didrichsenin museossa kuin Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa. Hotelli Hanasaari ja sen yhteydessä toimiva kulttuurikeskus ovat käyneet läpi täydellisen remontin, joka valmistui viime vuoden keväällä. Remontti on tehty vanhaa kunnioittaen ja lopputulos on viihtyisä, kerrassaan upea. Alkuperäisen sisustuksen suunnitteli aikoinaan Yrjö Sotamaa. Ihan hävettää todeta, että tällainen kulttuurin kehto on itseltäni jäänyt aikaisemmin kokematta. Hanasaaren hotellin uusitussa sisustuksessa on käytetty myös Svenskt Tennin tuotteita.

Mallimme Janina Fry (os. Frostell) muistetaan ennen kaikkea alusvaatemallikuvista, jotka ovat vain murto-osa kaikesta siitä, mitä Janina on uransa aikana ehtinyt tehdä. Iän karttuessa ja molempien vanhempien menetys lyhyen ajan sisällä ovat tuoneet Janinan elämään uuden arvomaailman. ”Nykyään suhtautumiseni kehoon on täysin muuttunut! Nautin ja olen kiitollinen joka päivä siitä, että kehoni on vahva ja se toimii ja liikkuu haluamallani tavalla. Minulla on sellainen tunne, että pystyn se tukenani mihin vain! Strong is the new skinny!” huudahtaa Janina.

Kaukana menneisyydessä ovat ne ajat, jolloin nuori Janina sai kuulla itse Eino Makuselta, ettei sijoittunut Miss Suomi kilpailussa huonon suomenkielen taitonsa vuoksi. Luit oikein.

Kuvasimme Janinan hotelli Hanasaaren tiloissa. Kuvat otti Sakari Majantie.

Lue lisää Janinasta Exclusives -osiossa! 

Kiiltäväpintainen takki Karen Simonsen 195 e, Valkoinen Elefantti. Olkalaukku Cult Gaia 380 e, Beam. Alla toppi 36,95 e ja  Vida housut 32,22 e, Janinan omasta mallistosta. Platform sandaalit Baltarini Ella Crust 139 e, Unnas

6918_1.jpg
Aurinkolasit Panthere de Cartier 860 e, La Lunette.

Aurinkolasit Panthere de Cartier 860 e, La Lunette.

Karen Millen kietaisuhaalari 299 e, Stockmann. Nudet platform sandaalit 660 e, Giuseppe Zanotti, Boutique Kaarina K. Kaulakoru, jossa meritähtiriipus 41,90 e, Edblad. Aurinkolasit Panthere de Cartier 860 e, La Lunette.

Maksimekko Gustav 299 e, DOTS…

Maksimekko Gustav 299 e, DOTS…

Maksimekko Gustav 299 e, DOTS… Nudet platformsandaalit 660 e, Giuseppe Zanotti, Boutique Kaarina K.

Maksimekko Gustav 299 e, DOTS… Nudet platformsandaalit 660 e, Giuseppe Zanotti, Boutique Kaarina K.

Printtikimono 159 e, DOTS…  Alla Janinan oman malliston Wings -toppi 28,19 e. Tutu-hame 470 e, Anna Ruohonen.

Printtikimono 159 e, DOTS…  Alla Janinan oman malliston Wings -toppi 28,19 e. Tutu-hame 470 e, Anna Ruohonen.

JF.png
Kietaisumekko 99,95 e, Neo Noir, DOTS… Stuart Weitzmanin mokkasaappaat, 750 e, käärmerannekoru 330 e ja käärmelaukku 880 e, kaikki Boutique Kaarina K. Korvakorut 225 e, Valkoinen Elefantti.

Kietaisumekko 99,95 e, Neo Noir, DOTS… Stuart Weitzmanin mokkasaappaat, 750 e, käärmerannekoru 330 e ja käärmelaukku 880 e, kaikki Boutique Kaarina K. Korvakorut 225 e, Valkoinen Elefantti.

Kuvauspaikka: hotelli Hanasaari / malli: Janina Fry / kuvat: Sakari Majantie

Lue Janinasta lisää Exclusives -osiossamme!

Vielä ehtii!

4.5-28.9.2018 Svenskt Tenn Stockmannin pop-up myymälä

25.5-9.9.2018 Svenskt Tenn Didrichsenin taidemuseoss

25.5-26.8.2018 Svenskt Tenn Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa

Mile-StyleKommentoi