Martine Ehringer

Paris, Rive Gauche.

Astumme vilkkaalta Rue de l’Universiteeltä kotoisaan, hieman hämärään, asuntoon jonka huoneet tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Satun mainitsemaan, että olo on kuin Deyrollissa, joka on kuuluisa täytettyjen eläinten kauppa Rue de Bacilla aivan asunnon läheisyydessä ja kuulen, että se onkin yksi talon emännän, 70-vuotiaan Martine Ehringerin, lempikaupoista sekä inspiraation lähteistä.

DSC_9650.jpg
DSC_9746.jpg
DSC_9747.jpg
DSC_9753.jpg
 Pieni pala Suomeakin on löytänyt paikkansa punaisessa olohuoneessa.

Pieni pala Suomeakin on löytänyt paikkansa punaisessa olohuoneessa.

DSC_9779.jpg
DSC_9856.jpg

23 vuotta sitten Martine löysi aviomiehensä kanssa huonossa kunnossa olevan asunnon, joka oli täynnä mahdollisuuksia. Mittavan remontin jälkeen Pariisissa, vasemmalla puolella jokea sijaitseva asunto, on täyttynyt huolella valituista esineistä, joista suurin osa on löytynyt antiikki- ja kirpputoreilta. ”Näillä esineillä on lähinnä tunnearvoa” toteaa Martine, ”vietimme alkuaikoina kaikki sunnuntait toreja koluten”. Hän olisi halunnut punaiseen olohuoneeseen punaraidallisen kokolattiamaton, johon aviomies ei kuitenkaan suostunut. Suloiseksi kostoksi Martine tilasi turkoosin sävyiseen kirjastoon kokolattiamaton jossa on pantterikuosi. ”Rakastan eläinkuoseja, käytän niitä vaatteissa ja sisustuksessa!”

Olohuoneen pantterintalja löytyi antiikkiliikkeestä. Talja on 30-luvulta ja se on juuri ollut restauroitavana. Martinea hieman harmittaa, ettei hän ostanut myös tiikerin taljaa, jota hänelle silloin aikoinaan samanaikaisesti tarjottiin. 

DSC_9720.jpg
 Martine tarjoili meille lempikakkuaan,  Pierre Hermén   ruusu -ja vadelmakakkua nimeltä Ispahan. Taivaallista! 

Martine tarjoili meille lempikakkuaan, Pierre Hermén  ruusu -ja vadelmakakkua nimeltä Ispahan. Taivaallista! 

Martine matkustaa paljon ja hänen toiveensa oli, että matkat ja lempikohteet näkyvät kodin sisustuksessa. Tämä selittää punaisen olohuoneen Afrikka-teeman sekä Martinen makuuhuoneen sisustuksen viittaukset muun muassa Intiaan. Makuuhuoneen seinäkangas on kuitenkin nimeltään Napoleon 3, joka tuotiin mukana edellisestä asunnosta. Mutta jotenkin huoneen muut esineet saavat seinäkankaankin tuntumaan kaukaisemmalta kuin mitä se onkaan. Seinäkankaat ovat kosteuden takia ranskassa melko yleisiä, tosin myös erittäin arvokkaita. 

Martinen aikuiset lapset työskentelevät L´Orealilla sekä Chanelilla ja pojan vaimo  puolestaan Elie Saabilla, joten on helppo arvata, minkä merkkisiä vaatteita kaapeista löytyy. ”Ostan vaatteita hyvin harvoin, tiedän oman tyylini. Satsaan laatuun ja klassikoihin, joita yhdistelen huoletta esimerkiksi Zaran tai H&M löytöjen kanssa.” toteaa Martine, jonka vaatekaapin peruspilareihin kuuluvat piukat nahkahousut, farkut, kauniisti tyköistuvat jakut, lyhyet hameet sekä kauniit kengät tohveleista bootseihin. Martine on tohveleiden suurkuluttaja, joista lempimerkki on Palm Beachissä 1993 lanseerattu Stubbs&Wootton.

Nimi on lainattu kahdelta 1700-luvulla Englannissa vaikuttaneelta taiteilijalta, Mr. George Stubbsilta ja Mr. John Woottonilta. Tohvelimania on kulkeutunut äidiltä lapsille ja Martinen poika esitellään tittelillä ’tohveliaddikti’, Ines de la Fressangen kirjassa, joka esittelee aitoja pariisilaisia. Martinen asujen väriskaala on pariisilaisittain melko tumma; lähinnä harmaata, mustaa ja tummansinistä, jota kevennetään värikkäillä huiveilla, näyttävillä, isoilla koruilla sekä laukuilla, jotka ovat mielellään klassikkoja ja sellaisia jotka eivät kävele heti kadulla vastaan. 

Pariisittaret ovat pukeutumisessaan perfektionisteja, mutta antavat kuitenkin itselleen luvan improvisoida. Heille on tärkeää erottua muista, löytää oma vahva tyylinsä, olemalla samalla naisellisen rento. Pariisittaret suosivat mielellään pieniä butiikkeja ja designereita, jotka eivät ole kaikkien tiedossa ja he myös pitävät mielellään omat suosikkipaikkansa omana tietonaan. 

Martinen mielestä skandinaavit pukeutuvat paljon tyylikkäämmin kuin Pariisilaiset. ”Heidän tyylinsä on ehkä jopa liian harkittua ja eleganttia ja he suosivat vaaleampia sävyjä kuin Pariisittaret”, toteaa Martine.   

 Martinen poika, tohvelikuningas Tristan.

Martinen poika, tohvelikuningas Tristan.

DSC_9737.jpg
 Martinen jakku Chanel, t-paita J.Crew, nahkahousut Joseph, paljettitohvelit Ralph Lauren, korvakorut Dior ja rannekoru  Goossens.  Maharadja-sormus on italialaisen kultasepän käsialaa.

Martinen jakku Chanel, t-paita J.Crew, nahkahousut Joseph, paljettitohvelit Ralph Lauren, korvakorut Dior ja rannekoru Goossens. Maharadja-sormus on italialaisen kultasepän käsialaa.

DSC_9824.jpg
DSC_9814.jpg
  Goossens  on pieni perheyritys, joka valmistaa muun muassa kaikki Chanelin metallikorut.

Goossens on pieni perheyritys, joka valmistaa muun muassa kaikki Chanelin metallikorut.

DSC_9787.jpg
DSC_9784.jpg
DSC_9812.jpg
 Martine kaulassaan rakas kukallinen huivi, mekko on  &Other Stories  löytö, jonka pitkä helma lyhennettiin. Maharadja-sormus on italialaisen kultasepän käsialaa ja turkoosi sormus on  Verney'n.  joka tunnetaan myös  Poirey -koruistaan. Nämä molemmat liikkeet sijaitsevat Place Vendomella. Vasemman käden iso sormus on kirpputori löytö. Nilkkurit  Rochas.

Martine kaulassaan rakas kukallinen huivi, mekko on &Other Stories löytö, jonka pitkä helma lyhennettiin. Maharadja-sormus on italialaisen kultasepän käsialaa ja turkoosi sormus on Verney'n. joka tunnetaan myös Poirey-koruistaan. Nämä molemmat liikkeet sijaitsevat Place Vendomella. Vasemman käden iso sormus on kirpputori löytö. Nilkkurit Rochas.

Martinen rakkain asuste on 37-vuotta vanha kukallinen huivi, jonka hän osti ollessaan ensimmäistä kertaa raskaana. Huivi kulkee mukana kaikkialle ja se viedään ompelijalla paikattavaksi säännöllisin väliajoin.

Kodin turkoosi kirjasto on Martinen päivähuone.

DSC_9653.jpg
DSC_9698.jpg
 Pitsiröhelöpaita on Chanelin klassikko, jonka Martine osti noin neljä vuotta sitten. Nahkashortsit ovat löytö Zarasta ja kengät ovat niin ikään ranskalaiset klassikot,  Massaro.  Helmikaulakoru on polyneesialaisen kultasepän,  Robert Wanin , joka käyttää koruissaan aina harmaita helmiä. Robert Wanin helmikoruja Pariisissa myy  Leclaireur . Musta sormus jota reunustaa timantit,  Vhernier . Korvakorut  Swarovski.

Pitsiröhelöpaita on Chanelin klassikko, jonka Martine osti noin neljä vuotta sitten. Nahkashortsit ovat löytö Zarasta ja kengät ovat niin ikään ranskalaiset klassikot, Massaro. Helmikaulakoru on polyneesialaisen kultasepän, Robert Wanin, joka käyttää koruissaan aina harmaita helmiä. Robert Wanin helmikoruja Pariisissa myy Leclaireur. Musta sormus jota reunustaa timantit, Vhernier. Korvakorut Swarovski.

 Timanttisormus Boucheron.

Timanttisormus Boucheron.

  Massaron  avokkaat ja kirjaston kokolattiamatto.

Massaron avokkaat ja kirjaston kokolattiamatto.

Martinen pojan, Tristanin vaimo työkentelee Elie Saabille ja hän sai työnantajaltaan häälahjaksi Haute Couture hääpuvun. 

 Martine omassa kultaisessa  Elie Saab  mekossaan ja paljetein koristellussa Chanelin jakussa. Nilkkurit  Sophia Webster  sormus Angelo Pintaldi.

Martine omassa kultaisessa Elie Saab mekossaan ja paljetein koristellussa Chanelin jakussa. Nilkkurit Sophia Webster sormus Angelo Pintaldi.

DSC_9931.jpg

Ja niin kuin mainitsin aiemmin Pariisittaren käsilaukkujen tulee olla klassikoita ja mieluiten harvinaisuuksia.

 Martinen käsilaukkuja vasemmalta oikealle:  Dolphine Delafon pussukka, 30 vuotta vanha musta Hermésin pyramidi laukku, pieni Hermésin puuterinsävyinen Birgin, Hermésin Kelly krokotiilinnahasta, Chanelin pieni musta olkalaukku krokotiilinnahasta, Chanelin isohko punainen jerseylaukku on lahja tyttäreltä ja pienet Fendin laukut edessä otetaan yleensä matkalle mukaan, koska ne mahtuvat kätevästi pieneen tilaan. 

Martinen käsilaukkuja vasemmalta oikealle:

Dolphine Delafon pussukka, 30 vuotta vanha musta Hermésin pyramidi laukku, pieni Hermésin puuterinsävyinen Birgin, Hermésin Kelly krokotiilinnahasta, Chanelin pieni musta olkalaukku krokotiilinnahasta, Chanelin isohko punainen jerseylaukku on lahja tyttäreltä ja pienet Fendin laukut edessä otetaan yleensä matkalle mukaan, koska ne mahtuvat kätevästi pieneen tilaan. 

 Pradan niiteillä koristeltu olkalaukku on Martinen uusin hankinta. 

Pradan niiteillä koristeltu olkalaukku on Martinen uusin hankinta. 

 Martinen tohvelikokoelma, joita hän käyttää päivittäin arki- ja juhlapäivinä.

Martinen tohvelikokoelma, joita hän käyttää päivittäin arki- ja juhlapäivinä.

 Näkymä Martinen pukuhuoneeseen.

Näkymä Martinen pukuhuoneeseen.

 Makuuhuoneesta pääsee suoraan terassille.

Makuuhuoneesta pääsee suoraan terassille.

 Tätä 30 vuotta sitten hankittua Chanelin nahkamekkoa valmistettiin vain muutama kappale.

Tätä 30 vuotta sitten hankittua Chanelin nahkamekkoa valmistettiin vain muutama kappale.

DSC_9968.jpg

Martine hoitaa kuntoaan lenkkeilemällä joka aamu kaksi kertaa Jardin de Tuilerien ympäri. Hän ei polta eikä juo ja ihoaan hän hoidattaa joka toinen kuukausi kauneuskirurgian ja ranskalaisen esteettisen lääketieteen pioneerin Dr. Michel Tordjmanin käsittelyssä. Dr. Tordjman perusti 70-luvulla Filorga -nimisen ihonhoitosarjan, joka tarjoaa tehokkaita anti-aging ratkaisuja. Martinen lempituotteet ovat sarjasta Sleep & Lift. Viikonloput Martine viettää usein miehensä kanssa heidän StTropezin kodissaan jonka pikkuteitä hän ajelee isolla moottoripyörällään. 

Martinen suosittelemat ravintolat Pariisissa:

Bistro Le Bon Saint Pourçain johon kannattaa varata pöytä etukäteen.

10bis Rue Servandoni, Paris 6ème

 

Racines des Prés

1 Rue de Gribeauval, Paris 7ème

 

Suurkiitokset Jaana Ukkolalle, jonka suhteiden ansiosta pääsimme kuvaamaan tämän jutun, sekä Johanna Gullichsenille kuvausryhmän majoittamisesta Pariisissa. 

Kuvat: Mikko Rasila

Mile-Style1 Comment