Suojaa ihosi auringolta

Asuin Havaijilla 80-luvulla muutaman vuoden ja olin tietysti auringossa joka ikinen päivä, mutta se, käytinkö aurinkosuojaa, onkin toinen asia. Käytin toki silloin, kun ”menin rannalle” ja silloinkin suojakerroin oli kahdeksaa tai vähemmän, sillä piti saada ruskettua. Ajelin avoautollani ja nautin auringosta joka päivä ja elämäni oli niin ihanan huoletonta. 

Siihen maailmanaikaan aurinkoa palvottiin ja jotkut jopa makasivat rannalla hopeapaperin päällä pelkkä baby-oil ihollaan ilman mitään suojakerrointa. Hullut! Rusketus oli vaurauden symboli. Poltin ihoni niin pahasti etten voinut nukkua ja rakkuloita oli joka puolella. Tänä päivänä tuntuu hölmöltä edes sanoa, kuinka toope sitä itse on ollut. Olen maksanut niistä vuosista kovan hinnan, kun kasvoistani löydettiin seitsemän vuotta sitten iso basaliooma, eli tyvisolusyöpä ja niitä löytyi lisää useasta eri kohdasta rintaa, otsaa ja niskaa. Onneksi taitavan plastiikkakirurgin, iso arpeni kasvoilla on lähes huomaamaton. Enää en mene aurinkoon ilman suojaa tai kunnon vaatetusta. Iho muistaa kyllä, eli jos palat otsasta, palat samasta kohdasta uudelleen, jos et sitä suojaa kunnolla. Siksipä kertaamme nyt, mitä se suojakerroin oikein on ja mitä pitää muistaa sitä ostaessa.

Kuva: Jouni Harala

 

UVA vanhentaa, UVB polttaa

Auringon UVA-säteet vanhentavat ja UVB-säteet polttavat ja ruskettavat. Molempia vastaan tarvitaan suojaa. UVB-säteilyn suojasta kertoo aurinkovoidepurkin SPF (Sun Protection Factor) tai SK (suojakerroin). UVA-säteitä vastaan suojaavan rasvapurkin kyljessä lukee PPD (Persistent Pigment Darkening ) tai purkkiin on kirjoitettu kolme kirjainta UVA.  Nykyään kaikki laadukkaat aurinkovoiteet sisältävät molemmat suojat. Auringon ultraviolettisäteily, UVA ja UVB, aiheuttavat ihon soluissa DNA-vaurioita ja muutokset näkyvät ihon palamisena, rusketuksena, valoihottumana, luomien muutoksina, ihon vanhenemisena ja ihosyöpänä.

UVB-säteet vaikuttavat ihossa melko pinnallisesti, kun taas UVA:t tunkeutuvat pinnan alle ja rappeuttavat muun muassa ihon kimmoisuussäteitä eli elastiinia ja kollageenia, josta tuloksena syntyy ryppyjä, maksaläiskiä ja aurinkoihottumaa. UVB:n aiheuttamat muutokset tulevat nopeasti näkyviksi ja ovat pahimmillaan jopa kipeitä rakkuloita. Useimmat meistä ovat joskus käräyttäneet ihonsa. Pilvien läpi tunkeutuva UVA-säteily on salakavalampaa, joten pilviselläkään ei kannata unohtaa suojata ihoa voiteella.  Täysin suojaan UV-säteiltä emme pääse, mutta onneksi niillä on myös hyviä ominaisuuksia. Ne käynnistävät elimistössä D-vitamiinin tuotannon, parantavat ihotulehduksia ja ennaltaehkäisevät jopa useita eri syöpätyyppejä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tehokkaaseen suojaukseen kannattaa aina liittää D-vitamiinin nauttiminen tabletteina ympäri vuoden.

Aurinkovoidetta tulee laittaa paksulti, jotta se antaa tarpeeksi suojaa. Myös meikin alle.  Yleisesti ottaen olemme nuukia rasvan käytössä ja emme levitä sitä tarpeeksi huolellisesti joka paikkaan. Nyrkkisääntönä on yksi teelusikallinen kasvoille ja kuusi teelusikallista vartalolle. Liian vähän rasvaa voi pudottaa 15 suojakertoimen jopa kolmeen tai neljään asteeseen. Laita rasvaa 30 min ennen kuin menet aurinkoon ja uudestaan päivällä ja iltapäivällä. Uiminen, hikoilu ja pyyhkeellä kuivaaminen lisäävät rasvaamiskertoja jopa tuplasti, vaikka voide olisi vedenkestävää. Paksukin voidekerros pitää uusia muutaman tunnin välein. Tuote säilyy n. yhden vuoden avattuna, mutta sen säilytyslämpötila liian kylmässä tai kuumassa vaikuttaa tuotteen tehoon; esim. mökille talveksi unohdettu voide on kelvoton seuraavana kesänä. 

Suojakerroin purkin kyljessä kertoo, kuinka kauan voit olla auringossa palamatta. Jos ihosi palaa 10 minuutissa ja suojakertoimesi on 15 niin 10 x 15 = 150 min. Ja mitä suurempi suojakerroin, sitä kauemmin se suojaa.

Suojakertoimet kerrotaan usein sanoin tai numeroin 

  • matala suoja (SK 6 ja 10) sopii tummalle ihotyypille, joka ruskettuu helposti ja palaa harvoin.
  • keskitason suoja (SK 15, 20 ja 25) sopii normaalille ihotyypille. joka ruskettuu hyvin ja palaa harvoin.
  • korkea suoja (SK 30 ja 50) sopii vaaleille ihotyypeille, jotka palavat helposti ja ruskettuvat huonosti.
  • erittäin korkea suoja (SK 50+) sopii erittäin vaalealle iholle, joka palaa erittäin helposti eikä rusketu.

Älä unohda suojata päätäsi. Käytä hattua. Hiuksille tarkoitetut auringonsuojasuihkeet suojaavat myös päänahkaasi. Aurinko on polttavin klo 11.00-15.00 välisenä aikana ja silloin kaikkein herkkänahkaisimpien kannattaisi pysyä varjon puolella.

Muutama vinkki huolettomaan kesämeikkiin

1. Muista meikin alle aurinkosuoja tai valitse meikkituote, joka sisältää SPF:n. Oma suosikkini vuodesta toiseen on ollut Estee Lauder DayWear Multi-Protection Anti-Oxidant Sheer Tint Release Moisturizer päivävoide SPF15. Voide korostaa jo ruskettunutta ihoa syventäen sävyä ja vaalealle iholle se antaa kevyen päivettyneen sävyn. Voide käy kaikille ihotyypeille ja korostaa aina sen hetkistä ihon sävyä ja sopii ympärivuotiseen käyttöön.  Iho ei näytä meikatulta ja jos on tarvetta peittää tummia silmänalusia, käytä peitevoidetta tai meikkivoidetta peittämiseen voiteen päälle.  Sensai Bronzing Gel on kevyt itseruskettava geeli, joka kosteuttaa ja vähentää punaisuutta. Koostumus on kevyt ja sarjasta löytyy kolme eri sävyä, joissa SPF6. Voit myös sekoittaa sitä oman meikkivoiteesi joukkoon saadaksesi siitä tummemman.

2. Sisleyn Phyto-Touche Trio Peche Doree paletti. Tämä paletti yksin riittää koko kasvomeikkiin. Vaalealla korostat ihoa, tummalla varjostat ja käytät luomivärinä ja poskipunaa poskipäihin. Paletista löytyy kaksi eri sävyä, tumma ja vaalea. Itselläni tämä paletti on käytössä vuoden ympäri.

3.  Vita Liberata Self Tanning Anti Age Serum on aivan mahtava itsestäänruskettava kasvoseerumi, joka hoitaa samalla ihoa. Itse käytän sitä yön yli ja se sopii ympärivuotiseen käyttöön. Vita Liberatan itsestäänruskettavat tuotteet vartalolle ovat omat suosikkini. Sarjasta löytyy monta eri vaihtoehtoa ja oma lemppari on ”10 minute tan”, joka pestään suihkussa pois.

4.  Sensai 38 C ripsiväri on ehdoton, sillä se lähtee pois lämpimällä vedellä, mutta on kuin vedenkestävä ripsiväri. Kestää itkut, sateet ja uimisen. Helppo kesälomareissuilla.

5. Sisleyn ja Lumenen voidemaiset luomivärit kynän muodossa ovat helposti levitettäviä ja pysyvät erittäin hyvin luomella. Molemmista löytyy monta eri sävyä. Voit levittää luomivärin sormin tai tehdä ripsityveen paksun luomivärirajauksen.

Mile-StyleComment