Pala taivasta ja muuta

IHOHOITOLA LUPAUKSESSA DR.HAUSCHKAN KOKONAISVALTAISESSA HOIDOSSA

Tutustuin ensimmäisen kerran Dr.Hauschkan tuotteisiin 80-luvulla Saksassa. Juoksin kuvausten lomassa homeopaatin vastaanotolla erinäisten vaivojen takia. Hoitooni kuuluivat erilaiset yrttiteet ja kapselit, joista olo koheni, mutta hoidot kuivattivat kasvojeni ihoa, joihin tuli niiden myötä näppyjä ja tulehduksia. Homeopaattini suositteli iho ongelmiini Dr.Hauschkan tuotteita hyvin tuloksin. Niiden ansiosta ihoni parantui ja vahvistui pikkuhiljaa. 

Vuosien myötä ihoni on jatkanut oireilua ja pahimmillaan kasvoillani on ollut iso punainen alue, joka on kutissut ja kirvellyt. On ollut myös hetkiä jolloin en ole pystynyt käyttämään kosmetiikkaa ollenkaan sillä jo pelkkä vesi on kirvellyt iholla. Ajan mittaan oireet  kuitenkin hävisivät itsestään, eikä minulle ole tähän päivään mennessä selvinnyt mistä ne alunperin johtuivat. Tämän tyyppiset iho ongelmat ovat melko yleisiä. 

_MG_7539.jpeg

IHOHOITOLA LUPAUS

Ennen Ihohoitola Lupauksen perustamista Tarja Kivinen toimi 20 vuotta farmaseuttina, josta on ollut hyötyä Dr Hauschkan hoidoissa, sillä kaikki heidän tuotteensa ovat yrttiperäisiä. Ainoastaan Dr.Hauschkan kosmetologiksi oppineet saavat Dr.Hauschkan tuotteet hoitolakäyttöön. Näyttökoe uusitaan muutaman vuoden välein, jotta taidot pysyvät ajan tasalla.

Dr Hauschkan hoitojen lisäksi Lupauksessa on mahdollista saada aromaterapiaa sekä hoitoja ESSEN sarjan tuotteilla. Tarjalla on SKY, Cidesco sekä Dr.Hauschkan pätevyydet kosmetologina ja Tarja on erikoistunut akne-, rosacea- ja POD-ihojen hoitoon. 

Pieni selvennys niille, joille nämä termit eivät ole tuttuja:

AKNE on yleinen ihosairaus, joka aiheutuu talirauhasten liiallisesta talin erityksestä tai ihon päällimmäisen kerroksen sarveiskerroksen paksuuntumisesta. Aknea esiintyy kasvoilla ja vartalossa ja siihen liittyy myös mustapäät.

ROSACEA  eli ruusufinni  on nimensä mukaisesti aknea muistuttava ihosairaus, jonka aiheuttaaa tulehdus. Akneen ero on siinä, että ruusufinniin ei liity mustapäitä vaan tulehduksia, ja sitä esiintyy 30-50 vuoden iässä. Ruusufinni tulee kasvoihin. Se alkaa ihon punoituksena ja katkenneina verisuonina poskipäissä ja nenässä.

POD eli perioraalidermatiitti on suunympärysihottuma. Suun ympärille ilmestyy punoitusta, kuivuutta, kutinaa, pieniä näppyä vieri viereen ja syyt tähän ovat monet. POD on myös hyvin yleistä. Jenny Rotonen blogissaan pupulandia.fi kertoo omasta perioraalidermatiitti kokemuksestaan.  

 

JA KETKÄ OVAT MYSTINEN DR.HAUSCHKAN TAKANA ? TUOTTEEN JOKA ON PELASTANUT MINUT PULASTA MONTA KERTAA

Rudolf Hauschka (1891-1969) oli Itävaltalainen kemisti ja tohtori, kun taas hänen kollegansa Elizabeth Sigmund (1914-2017) oli puolestaan itävaltalainen kosmetologi. Nämä työtoverukset, joita ei voi olla mainitsematta yhtä aikaa, kehittivät luonnonlääkkeitä ja-kosmetiikka tuotteita saksalaisessa yrityksessä nimeltä WALA, jonka Rudolf Hauschka perusti vuonna 1935. WALA:n nimi tulee sanoista (warmth) lämpö, (ash) tuhka, (light) valo ja (ash) tuhka.

Elizabeth Sigmund oli luonnonkosmetiikan edelläkävijä. Opiskeltuaan kaksi lukukautta lääketiedettä hän alkoi kehittämään 1930–luvun puolivälissä omia, rohtokasveihin perustuvia luonnonkosmetiikka tuotteita. Toisen maailmansodan jälkeen Elizabeth avasi oman kauneushoitolan Tukholmaan, Salong för Skönhetsvård, jossa hän käytti itse valmistamiaan tuotteita ja kehitti niiden tueksi kokonaisvaltaisen ihonhoitomenetelmän, joka aloitettiin aina jalkakylvyllä. Intiaan suuntautuneen vuoden kestäneen opintomatkan jälkeen Elizabeth aloitti yhteistyön WALA Heilmittel GmbH:n kanssa. Yhteistyön tuloksena syntyivät Dr.Hauschkan kosmetiikka tuotteet sekä Dr.Hauschkan kosmetologien koulutusohjelma. 

Kaikki Dr.Hauschkan tuotteet valmistetaan biodynaamisesti kasvatetuista tehokkaista lääkeaineista. Vuonna 1967 alkoi kosmetiikan valmistus ja tuotesarja sai nimensä sen kehittäjän Dr.Hauschkan mukaan. Vuonna 1981 tulivat ensimmäiset värikosmetiikan tuotteet markkinoille.

Vuonna 1930 työskennellessään Vienna  Cosmetic Institutessa , Elizabeth havaitsi, että kasvohieronnat veltostivat lihaksia ja karheuttivat ihon pintaa, joten hän kehitti näille hoidoille vaihtoehdon, lymfastimulaation, joka perustui manuaaliseen lymfaterapiaan ja joka kiinteytti ihoa ja poisti turvotusta. 

Rasvattomat yöhoitotuotteet ovat yksi Dr.Hauschkan ihonhoidon kulmakivistä. Elizabeth teki  kasvohoitokokeiluja levittäen yövoidetta vain toiselle puolelle kasvojaan. Aamulla hän totesi voiteettoman puolen kasvoista näyttävän virkeämmältä. Ruotsissa hän kehitti näiden kokeilujen pohjalta rasvattoman hoitomenetelmän yöllistä ihonhoitoa varten. Kun iho saa hengittää yöllä vapaasti, se myös uudistuu tehokkaammin.

Elizabeth Sigmundin toimintamallit vaikuttavat Dr.Hauschkan kosmetiikassa ja hoidoissa vielä tänäkin päivänä.

Tuotteet jotka Elisabeth Sigmund kehitti WALA:ssa työskennellessään  ja ovat edelleen Dr.Hauschkan sarjassa ovat Cleansing Cream, Facial Toner, Renewing Night Conditioners, Rose Day Cream, Clariifying Day Oil, Sage Purifying Bath Essence, Silk Body Powder, Dr.Hauschka Classic Treatment ja Facial Exercises.

Elisabeth Sigmund totesi aikoinaan ” Kaikkien kosmetiikan kokeilujeni lähtökohtana oli lääketieteellinen kiinnostus rohtokasveihin ja niiden ihoa hoitaviin ja parantaviin vaikutuksiin.”

Elizabeth eli 99 vuotiaaksi ja käytti kosmetiikkaa koko ikänsä. Hänen lempituotteensa oli Dr.Hauschkan ruusun sävyinen huulipuna.

_MG_7578.jpeg
 
_MG_6502.jpeg

JA NYT PÄÄSTÄÄN SIIHEN TAIVAS OSIOON

Perjantain päivän päätteeksi, kun saavuin hoitolaan olin todella väsynyt. Hoitajani Kati otti minut iloisesti ja lämpimästi vastaan, kemiat toimivat heti hyvin yhteen. Hoitohuoneessa ei soinut musiikki, mikä oli ihanaa, ja sai jutella jos halusi, mutta valitsin olla vaiti ja keskittyä itse hoitoon. Kasvohoito alkoi jalkakylvyllä, johon Kati valitsi virkistävän Lemongrass Vitalising Bath Essence öly. Nyt käytän sitä kotona suihkussa kylvyn sijaan. Sen jälkeen siirryttiin hoitopedille jossa jalat hierottiin ensin ja sen jälkeen venytettiin käsivarret. Kati laittoi peitot päälle, olin kuin pieni lapsi paketoituna turvallisesti ja siitä alkoi kasvohoito. Hoito kesti kaksi tuntia. Se oli taivaallista. Kati käytti kosteuttavaa  Soothing mask naamio liian kuivaanja herkistyneeseen ihooni ja Eye Revive ampulleja turvonneisiin, väsyneisiin silmiini. Ampullit ovat olleet siitä asti kovassa käytössä myös kotona. Herkistyneelle iholleni suihkautan myös kotona, joka päivä Soothing Intensive Treatment kasvosuihketta, joka vahvistaa ihoani muille tuotteille.  Olisin voinut jäädä siihen hoitopöydälle koko viikonlopuksi. Kati luki minua kuin avointa kirjaa ja hoiti minun sen hetkistä tilaani ,niin fyysistä kuin henkistäkin, aivan mestarillisesti. Tarjan hoitolan työntekijöiden taso vastaa hänen omaansa. Tarja painottaakin aina sitä kuinka asiakaspalvelu on hänen sydämensä asia ja tavoitteena on, että jokainen hoitokerta olisi yksilöllinen kokemus. Ensikertalaiselle suosittelen käyntiä hoitolassa, jotta saat juuri sinulle oikeat tuotteet käyttöösi. En lähtisi itse ostamaan hyllyltä tuotteita, sillä vaihtoehtoja on niin paljon.

Suosittelen lämpimästi Ihohoitola Lupausta ja sen taitavaa henkilökuntaa. Tiedän mitä itse ostan ystävilleni lahjaksi.

Lähteenä: Herätä kauneutesi, hyvinvointia luonnosta Dr.Hauschkan tapaan. Susan West Kurz ja Tom Monte. Gummerus.

www.ihohoitolalupaus.fi

Teksti Leena Waggoner

Kuvat Elina Simonen

Mile-Style